Vuonna 2012 perustettu Elenia on Suomen toiseksi suurin verkkopalveluyhtiö, joka palvelee 435 000 kotitalous-, yritys- ja yhteiskunta-asiakasta yli sadan kunnan alueella Kanta- ja Päijät-Hämeessä, Pirkanmaalla, Keski-Suomessa sekä Etelä- ja Pohjois-Pohjanmaalla. Tänä päivänä Elenia työllistää noin 300 energia-alan ammattilaista.
Vuonna 2022 Elenia täytti 10 vuotta. Pyöreän kympin kunniaksi haluttiin toteuttaa jotain uutta ja erilaista. Jotain sellaista, johon jokainen elenialainen voisi ottaa osaa ja tehdä jotain yhdessä. Palaset loksahtivat kohdalleen kun Elenian yhteistyökumppani Suomen Olympiakomitea haastoi elenialaiset liikkumaan HeiaHeia-palvelussa toteutettavaan Olympiakomitean arkiliikuntahaasteeseen. Yhteistyössä HeiaHeian kanssa Olympiakomitea tarjoaa kumppaneilleen modernin digitaalisen ratkaisun, joka mahdollistaa henkilöstön hyvinvoinnin ja yhteisöllisyyden tukemisen.
Heti ensiaskelista lähtien elenialaiset päättivät haastaa itsensä toden teolla ja asettaa riman tavallista korkeammalle. Haastekampanjan kestoksi asetettiin yhden kuukauden sijaan puoli vuotta. Tavoite haluttiin linkittää juhlavuoteen tai Elenian toimintaan. Siitä syntyi idea:
"Voisimmeko haastaa henkilöstömme liikkumaan Elenian sähköverkon mitan eli 75 500 kilometriä?
Muutaman laskutoimituksen jälkeen tavoite osoittautui erittäin haastavaksi, mutta ei mahdottomaksi. Elenialaisten usko oman porukan kykyyn heittäytyä haasteeseen oli kuitenkin horjumaton ja niinpä marraskuun pimeyden keskellä startanneessa arkiliikuntahaasteessa elenialaisten yhteisenä tavoitteena oli puolen vuoden aikana kerätä 75 500 liikuttua kilometriä. Siis lähes 2x maapallon ympärysmitta
Kunnianhimoisen tavoitteen kirittäjäksi Elenia asetti motivoivan porkkanan. Mikäli yhteinen tavoite saavutettaisiin toukokuussa järjestettäviin 10-vuotisjuhliin mennessä, tekisi Elenia 10 000 euron hyväntekeväisyyslahjoituksen Hope - Yhdessä & yhteisesti ry:lle
"Liikkumista tulisi napostella pienissä pätkissä pitkin viikkoa. Ei sydän tiedä liikutko portaissa prässihousut vai verkkarit jalassa."
Muun muassa tällaisilla oivaltavilla huomioilla Olympiakomitean asiantuntija Matleena Livson herätteli elenialaisia pohtimaan arjen liikuntatottumuksia aloitusinfon puheenvuorossa. Satunnaisten urheilusuoritusten sijaan, liikkumista tulisi napostella pienissä palasissa pitkin päivää ja viikkoa, jolloin pienistä palasista muodostuu suuri kokonaisuus.
Sama periaate koski myös Elenian yhteistä liikuntatavoitetta. Kunnianhimoisen tavoitteen saavuttaminen onnistuisi vain ahkeralla ja pitkäjänteisellä yhteistyöllä. Elenialaiset vastasivat hienosti huutoon ja löivät tulostaululle ällistyttävän kovat numerot, kun haasteeseen otti osaa yli 90% henkilöstöstä!
Vaikka tavoite oli kova, veivät elenialaiset homman kuitenkin "nextille levelille". Tavoite tuli täyteen jo haasteen puolivälissä ja toukokuussa Tampere-talolla järjestettyhin 10v synttäribileisiin mennessä elenialaiset olivat keränneet yhteensä 140 791 liikuttua kilometriä!
Yhdessä kerättyjen kilometrien lisäksi elenialaiset:
Keväällä toteutetussa kyselyssä yli 60% elenialaisista koki HeiaHeialla ja Olympiakomitean kanssa toteutetulla haastekampanjalla olleen positiivista vaikutusta työhyvinvointiin. Seuraava innostava kampanja onkin jo suunnitteilla tulevalle syksylle. Sillä välin elenialaisten liikkumista ja hyvinvointia tukevat HeiaHeia Pro:n muut hyvinvointisisällöt sekä tietenkin työkavereiden vertaistuki ja tsemppaaminen työpaikan omassa hyvinvointyhteisössä.